60-vuotias lippukunta elää muutosten ajassa

Yrjönpäivänä 1963 toteutui monien Oitin tyttöjen ja vanhempien toive. Partiolippukunta Puuha-Marien perustamiskokous pidettiin Oitin Seurakuntatalolla 23.4.1963. Pojat tulivat mukaan vuonna 1977 ja siitä lähtien Puuha-Marit on ollut tyttölippukunnan sijaan ns. sekalippukunta.(Hannu Mäkelä, 2013.)

Puuha-Marien lipussa, joka naulattiin Oitin seurakuntatalolla 27.11.1966, on kuvattuna harju ja tyttöjen maailman järjestön symboli kolmiapila. Lippukuntamme täyttäessä 20 vuotta vuonna 1983, jäsentemme huiveja reunusti uusi lippukuntamerkki, johon oli kuvattu niin Puujoki kuin myös harju ja risteys. Vihreät pellot kertovat alueemme maataloudesta. Tämä onnistunut lippukuntamme tunnus on edelleen käytössä mm. huivimerkissä ja pöytälipussa. Pöytälippuun on lisäksi laitettu sinisellä pohjalla tyttöjen ja poikien maailmanliiton merkit. (Hannu Mäkelä, 2013.)

Tänä vuonna lippukuntamme täyttää siis 60 vuotta, mitä voidaan pitää hyvin ansioikkaana matkana. Viimeisen 10 vuoden aikana maailmassa on tapahtunut ennen kuulumattomia mullistuksia. Lippukuntamme on onnistuneesti selvinnyt niin etäpartioinnista kuin uudelle järjestäytymisestä muuttuvien olosuhteiden alla. Lippukuntamme on aina ollut ja tulee olemaan valmis sekä halukas kehittymään muuttuvassa maailmassa. Siksipä uskonkin Puuha-Marien matkan jatkuvan uudella vuosikymmenellä yhtä loistokkaasti kuin tähänkin asti.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihdoinkin